perjantai 3. syyskuuta 2010

Rationalistinen tappo

"Hovi: Riihimäen ABC-tappo oli Bandidos-jengin hyökkäys." (Ilta-Sanomat 13.05.2009)





Teot jossa puukot heiluvat ja aseet ampuvat, eivät johdu psyykkisistä häiriöistä. Eivät ihmiset myöskään tapa toisiaan, koska he eivät tajua sen olevan väärin. Teot johtuvat oman edun tavoittelemisesta. Ylläolevassa uutisessa neljä luotiliivein varustautunutta miestä, olivat vaurautuneet väkivaltaan painostusluonteisessa tilanteessa. Pelkästään tämä kertoo ylläolevan uutisen tekijöiden olleen hyvin tietoisia, mitä tulee tapahtumaan. Heillä oli ollut aikaa miettiä tekoansa ja sitä, kuinka suuren hyödyn he saavat teon tekemisestä. Uutisessa mainittiin, että tapon suorittanut henkilö ylennettiin moottoripyöräily jengin viralliseksi jäseneksi. Mikäli mies tiesi tämän, hän tiesi saavansa hyötyä (ainakin itse näkee tämän hyötynä) tilanteesta. Vaikka hän ei olisi ollut tietoinen ylennyksestä, pelkätsään painostustilanteessa (uutisesta päätellen tappaja painosti tapettua kertomaan jotain) yritti tappaja saada uhrin puhumaan, jolloin kivun tuotolla olisi tarkoitus: saada kidutettava puhumaan.

Myös itsepuolustus tilanteissa, joissa itseänsä puolustava tappaa kimppuun käyneen, henkilö on tiennyt jäävänsä itse elävien kirjoihin, mikäli onnistuu tappamaan hyökkääjän. Näin omaa etua ajatellen moraali on sivuutettu. Ylipäätänsä lähes kaikki teot mietitään teosta saavan hyödyn mukaan. Taposta tuomittu laitetaan vankilaan, sillä hän on tehnyt pahaa yhteiskunnalle, ja oletetaan että hän tulisi tekemään vielä lisää jossei häntä laitettaisi vankilaan. Syytöntä, puhdasta ja kilttiä ihmistä, joka ei ole tehnyt mitään lain vastaista, eikä mitään pahaa, ei laiteta vankilaan, sillä vankilassa on huonot oltavat, ja ihmisen laittaminen vankilaan on itsessään jo huono/paha teko. Kun presidentinvaaleissa valitaan presidenttiä, mietitään kenestä saadaan eniten hyötyä presidentin virassa. Vaikka presidentinvaaleissa ei ole ollenkaan huonoa tuottavaa puolta, niin todistaa tämä sen että todella monet teot mietitään teosta saatavan hyödyn mukaan. Kun kauppias laittaa hinnan myyntituotteilleen, hän miettii sopivan hinnan hyödyn perusteella: Jos hän laittaa liian alhaisen hinnan, hän ei saa rahaa tarpeeksi, vaikka tuotetta ostetaan paljon alhaisen hinnan vuoksi. Jos kauppias taas laittaa korkean hinnan, kukaan ei osta tuotetta. Kauppias valitsee hinnan siltä väliltä, että hänen tuottavuus pysyy maksimissaan, eli saa eniten hyötyä. Lähes kaikki teot siis tavoittelevat hyötyä.

Nyky-yhteiskunta rakentuu niin, että lakeja noudatetaan. Jos lakeja rikkoo, niin rikkojaa rangaistaan. Rangaistuksen määrään vaikuttaa rationalistinen teoria, oman edun tavoittelemisesta. Oikeudessa tiedetään, että murhaaja on tavoitellut omaa etuaan, jolloin hänelle annetaan senmukainen rangaistus. Sen näkee siitä, että kaikkialla maailmassa, missä on toimiva oikeusjärjestelmä, rangaistuksia annetaan. Mikäli ajateltaisiin naturalismin pohjalta, voisi tappaja sanoa oikeudessa: "Tekoni johtui sairaudesta, en voinut sille mitään". Tuomittajaa voitaisiin sääliä ja jopa päästää rangaistuksesta. Mikäli relativistinen teoria moraalista olisi oikeuslaitoksen käytössä, ei tekijälle voisi edes antaa mitään rangaistusta! Relativistisen teorian mukaan hän ei ole tehnyt mitään väärää tappaessaan, joten häntä ei voida edes tuomita.

Ainoa mahdollinen teoria siis on Rationalistinen teoria. Siinä teon tekijä joutuu oikeasti kohtaamaan itse tekonsa, sillä hän on sen itse harkiten päättänyt tehdä. Tekijä saa rangaistuksen teosta. Kaikkien muiden moraaliteorioiden perusteella voitaisiin ajatella, että teon tekijä ei ole käytännössä itse tekoa tehnyt, tai nähnyt tekoa vääräksi, joten ei voida antaa rangaistusta. Pelkässä normaalissa elämässä annamme pieniä "rangaistuksia" toisille teoista, joissa he ovat sivuuttaneet moraalin ja tehneet oman etunsa nähden teon. Jos joku valehtelee sinulle (valehtelun on huono teko, sillä se johtaa ihmisiä harhaan) ja saa näin omaa etuaan, jonka saat myöhemmin selville, saatat pitää puhelakon, tai huuta hänelle. Huutaminen tai puhelakko on pieni rangaistus. Rangaistusta ei anneta, jos nähdään, että rankaistava ei ole tehnyt mitään väärää, tai ei voinut asialle mitään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti