Etiikalla tarkoitetaan tutkimusalaa, joka tutkii moraalia ja siihen liittyviä kysymyksiä. Tehtävänannon toisessa tehtävässä kysyttiin aitojen etiikan auktoriteettien olemassaolosta. Monesti tiettyjen kulttuurien tai kansojen johtajat (esim. maan presidentti, uskonnon johtaja/arvostettu ja tunnettu ihminen) antavat ihmisille neuvoja kuinka tulisi elää, ja ennen kaikkea moraalisissa kysymyksissä näitä tärkeinä pidettyjä ihmisiä kuullaan. Kuitenkin monilla tavoin voidaan perustella eettisten auktoriteettien olevan olemattomia.
Moraalin auktoriteettiin perustumista voidaan kyseenalaistaa Aristoteleen hyve-etiikalla, jonka mukaan hyveiden kehittäminen ja niiden omaksuminen on oikea tapa elää. Hyveiden hallitseminen vaatii kokemusta ja jatkuvaa reflektoivaa harjoittelemista. Hyveellisen käytöksen matkiminen ei osoita ihmisen omaavan kyseistä hyvettä, mutta hyve-etiikan mukaan hyveet omaksutaan kuitenkin jäljittelemällä hyveellistä toimintaa. Tämä saattaa näyttää siltä, että teoria ei kyseenalaista auktoriteettiin perustuvaa moraalia. Auktoriteetti kertoo miten tulee toimia, jonka jälkeen auktoriteetin kertomusta, eli käytännössä hyvettä, ruvetaan jäljittelemään. Tällöin moraali ei kuitenkaan perustu auktoriteettiin, sillä moraalinen hyve saavutetaan jäljittelemällä hyveellistä toimintaa, jolloin moraali perustuu jäljittelyyn eikä auktoriteettiin. Hyve ei voi perustua auktoriteettiin myöskään siksi, että hyveiden hallitseminen vaatii kokemusta ja jatkuvaa reflektoivaa harjoittelemista, eikä auktoriteetin sana tuo kokemusta tai jatkuvaa reflektoivaa harjoittelemista, jolloin se ei auta ihmistä hallitsemaan hyvettä. Hyveet eivät ole vaikeasti tajuttavia asioita, niiden tarkoitus on saada ihmiselämä kukoistamaan, jolloin ne ovat tajuttavissa ilman minkäännäköistä auktoriteettia.
Seurausetiikan mukaan teon moraalinen arvo määräytyy sen ennakoitavissa olevien, ennakoitujen, tai aiottujen seurausten mukaan. Seurausetiikan mukaan keinot ja keinojen seuraukset on otettava huomioon seurauksina, jolloin "tarkoitus pyhittää keinot" ei päde. Seurausetiikka kyseenalaistaa moraalisen auktoriteetin, sillä auktoriteetin sanaa ainoastaan matkitaan, eikä oteta huomioon teon seuraksia, eikä keinoja/keinojen seurauksia. Seurausetiikan yleisin muoto on utilitarismi, jonka tarkoituksena on hyödyn maksimointi. Utilitarismin on tarkoitus tuottaa hyötyä kaikille niille, joita toiminta koskee, eikä ainoastaan toimijalle. Auktoriteettin sanaan perustuva toiminta voi olla utilitaristisessa mielessä toimivaa: Arvostettu ihminen sanoo neuvon "toimi näin, niin toimit utilitarismin mukaan" jolloin ihminen tottelee neuvoa ja toimii. Tekoa en kuitenkaan pidä moraalisena tekona, sillä sen perustuminen auktoriteettiin altistaa ihmisen tilanteelle missä ihminen ei itse ajattele ollenkaan mielihyvän tuottamista, tai tekoa itsessään. Mikäli ihminen ei tiedä, onko teosta hyötyä vai ei, tai miksi siitä on hyötyä tai ei, teko ei ole utilitarismin periaatteita vastaava teko, vaan teko jonka seurauksia ei ole mietitty eikä itse tekoa edes tajuta: se tehdään ainoastaan tekona, joka toivottavasti (ja auktoriteetin mukaan) sattuu tuottamaan onnellisuutta kaikille. Auktoriteetin utilitarismiin mukaan ottaminen tekisi itse utilitarismista, sekä sen käsityksestä moraalista, satunnaista ja merkityksetöntä.
Moraalirelativismilla tarkoitetaan näkemystä, jonka mukaan käsitykset moraalista ovat riippuvaisia yksilöistä, yhteisöistä, kulttuureista tai kielestä. Moraalirelativismin mukaan siis objektiivista moraalia ei ole olemassa. Moraalirelativismi pitää kaikkia käsityksiä moraalista oikeina. Tällöin käytännössä ajatellen kaikkia ihmisiä voidaan pitää jonkun sortin eettisinä auktoriteetteina. Ihmiset vain kertoisivat mielipiteitään moraalista, jolloin he levittäisivät käsityksiään, ja relativismin pitäessä kaikkia näkemyksiä oikeina, voitaisiin ihmisiä pitää auktoriteettinä. Kuitenkin jos kaikki ihmiset olisivat auktoriteettejä, auktoriteetti -käsitys muuttuisi ja sen merkitys katoaisi. Moraalirelativismin mukaan siis eettisiä auktoriteettejä ei ole.
Metaeettinen emotivismi käsittää moraalin ainoastaan tunteiden ilmaisuna. Henkilö tekee oikein silloin kun hän seuraa tunteitaan. Tällöin eettisiä auktoriteettejä ei voisi olla, sillä toinen ihminen/auktoriteetti ei voi kertoa tai tietää toisen ihmisen tunteita. Toinen metaeettinen suuntaus on Nihilismi, jonka mukaan moraalisia arvoja on mahdotonta tietää ja tuntea. Tällöin myöskin auktoriteetin on mahdoton tuntea moraalisia arvoja.
Naturalistisen moraaliteorian kannalta todellisten eettisten auktoriteettien olemassaolo voi näyttää aluksi mahdolliselta, mutta teorian avulla voidaan kuitenkin kyseenalaistaa auktoriteetit. Naturalistinen moraaliteoria perustuu luontoon, ja sen mukaan ihmisen moraali perustuu ihmisen psyykkiseen rakenteeseen, joka on evoluution myötä kehittynyt. Moraalittomuus on naturalismin mukaan psyykkistä sairautta tai sosiaalinen häiriö. Naturalistisessa moraaliteoriassa voidaan nähdä luonnon olevan auktoriteetti. Tämän vuoksi juuri olenkin koko naturalistisen moraaliteorian hylännyt, lähinnä moraaliteorian rikastavuuden ja syvällisyyden kannalta (kts. edellinen blogi naturalismista). Luonto onkin ehkä ainoa todellinen eettinen auktoriteetti jonka hyväksymiseen päästään edes lähelle, mutta koko naturalistisen teorian merkityksettömyys ja epäpätevyys kumoaa luonnon olevan todellinen eettinen auktoriteetti. Luonto saattaa olla toimiva auktoriteetti muuten, mutta eettisenä auktoriteettinä se ei toimi, juuri sen eettisen merkityksettömyyden ja turhuuden kannalta, jotka johtivat teorian kyseenalaistamisen rikastavuuden ja syvällisyyden kohdalla.
Eettisten auktoriteettien kyseenalaistamista voidaan myös perustella muovaamalla oma moraaliteoria, joka perustuu auktoriteettiin, ja kritisoida sitä. Moraaliteorioiden kritisoimiseen voidaan käyttää viittä kriteeriä, joita olen ennenkin käyttänyt, ja joita käytän nytkin. Kriteereitä hyvälle filosofiselle teorialle ovat ymmärrettävyys, ristiriidattomuus, syvällisyys, rikastavuus ja kokonaisvaltaisuus. Erikseen ei ole tarvetta käsitellä jokaista kriteeriä oman moraaliteoriamme, joka perustuu auktoriteettiin, kohdalla, sillä kaikki kriteerit teoriassa kaatuvat samaan syyhyn: Mikäli moraalimme perustuu auktoriteetin sanaan, mihin auktoriteetin sana perustuu? Ymmärrettävä ja ristiriidaton teoria ei ole, sillä emmä voi ymmärtää mihin auktoriteetti itse perustuu. Syvällisyyden ja rikastavuuden voimme kyseenalaistaa sillä, että moraalin perustuminen auktoriteettiin tekee moraalista merkityksetöntä ja turhaa, sillä tarkoitus on ainoastaan totella auktoriteettiä. Kokonaisvaltainen teoria ei ole, koska se jättää huomioimatta oleellisen asian: sen mihin auktoriteetin sana perustuu ja miksi sitä pitäisi totella ja pitää moraalina.
Ylipäätänsä kaikki moraaliteoriat jotka ajattelevat moraalin olevan objektiivinen, voivat kyseenalaistaa eettiset auktoriteetit yllämainittujen asioiden lisäksi sillä, että auktoriteettiin perustuva moraali olisi opittua, ja se ei olisi aina ollut objektiivinen. Auktoriteetin on jossain vaiheessa (oli se 100 vuotta tai 10000 vuotta sitten, sillä ei ole merkitystä) täytynyt opettaa meitä moraaliin/laittaa moraali sisällemme. Tällöin moraali ei olisi objektiivista, vaan opittua. Kaikki moraaliteoriat jotka taas ajattelevat moraalin olevan subjektiivinen, voi myöskin kyseenalaistaa eettisten auktoriteettien olemassaolon: Mikäli moraali on yksilöstä/yhteisöstä riippuvainen, eikä objektiivinen, ei yhtä oikeaa moraalia ole. Tällöin ei voi myöskään olla minkäännkäöisiä moraalisia auktoriteettejä, sillä kaikkien mielipide moraalista on yhtälailla oikea tai väärä.
Itse en näe siinä mitään väärää, että maailmassa on "neuvonantajia" jotka ehkä opastavat ihmisiä oikeisiin suuntiin niin moraalissa, kuin kaikessa muussakin. Auktoriteettinä en kuitenkaan näe vastaavanlaisen toiminnan olevan, sillä vaikka kuinka meillä olisi opettajia, neuvonantajia, johtajia ja arvostettuja yksilöitä, ajattelutapamme ja tekomme perustuu meidän oman itsemme tulemaan tulokseen ajattelussa, jolloin tekomme perustuu meihin itseemme, eikä auktoriteettiin.
Joskus ehkä luulemme tarvitsevamme siemenillemme kylväjän, mutta todellisuudessa itse kasvatamme omat kukkamme.
